Oikeastaan on tullu herkuteltua melkein joulusta tähän asti. Milloin mitäkin. Viime vkonloppuna tuli sitten syötyä (ja juotua) oikein kunnolla. Tämän viikon olen taas yrittänyt syödä normaalisti. Ja miten vaikeaa se onkaan! Herranjestas, miten siihen sokeriin ja mässäilyyn jää koukkuun, ihan kamalaa!
Tulin töihin ja kahvihuoneessa oli konvehtirasia ja heti nappasin pari suuhuni, hetken päästä taas pari. Ja taas hetken päästä. Varmaan puolen tunnin sisään vedin ne kuusi konvehtia. En kerennyt edes kunnolla makustelemaan vaan ahmaisin suoraan kitaan. Konvehdit oli sitäpaitsi Julioita (joista en niin edes tykkää), mutta pakko oli rohmuta, kun niitä kerran oli! Jälkikäteen harmitti kauheasti, mutta nyt sille jo nauraa :D Koko päivän oli ihan jäätävä nannanhimo ja lounastakin vedin kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Illallakin vielä teki mieli vaikka mitä. Yritin pysyä tiukkana ja onnistuin. Nyt ei enää tunnu niin vaikealta. Mutta pari ekaa päivää mässäilyn jälkeen oli ihan kauheita.
Olen tehnyt paljon ajatustyötä tässä parin vuoden aikana, että miksi paino on siinä missä se nyt on. Painoa kertyi pikkuhiljaa, ei sitä edes ensin huomannutkaan. Mutta viime vuosina on täytynyt ostaa vaatteet "läskien puolelta" ja oma peilikuva ällöttää. Katsoin itseäni peilistä yksi päivä ja totesin: "hyi vittu, sä oot ihan jäätävä läskivuori, ällöttävä, ei ihme ettei kukaan sua halua, emmäkään tommosen kaa olis." Tuntui aika pahalta. Melkeen kaikkein pahimmalta tuntuu, kun parhaimmat kaverit on nähny sen muutoksen. Ennen olin normaalipainoinen, nyt tonnikeiju.
Kun muutin omilleni, niin paino alkoi nousta. Ei tullu omassa taloudessa enää kauheesti tehtyä terveellistä ja monipuolista ruokaa, ruoka-ajat oli mitä oli. Kotona kun aina syötiin säännöllisesti ja pääasiassa terveellisesti. Mukaan tuli tietty myös seuraelämä ja baareissa ravaaminen, krapulapitsat ym. Myöhemmin herkuttelu muuttui jokapäiväiseksi, sitä lohdutti ja palkitsi itseään milloin mistäkin. Pahimmillaan saatoin päivän aikana vetää puol pussia sipsejä, levyn suklaata ja pullolisen limsaa. En edes kunnolla maistanu että mitä suuhun pistin. Kai se oli sitä oikean ruuan himoa, eikä nannanhimoa. Kun söi huonosti niin eihän keho mitään kunnon ravintoaineita saanut ja varmaan suorastaan huusi ruokaa.
Yritän nyt opetella tunnistamaan mikä on oikeasti ruoannälkää ja mikä vain hetken mieliteko. Yritän saada jotain järkeä ruoka-aikoihin, jottei tulisi liian pitkiä välejä. Tunnustellen eteenpäin :)
ps. mässäilyvkonlopun jälkeen tuli kilo lisää painoa, mutta sekin on nyt onneks sulanu :)
torstai 15. tammikuuta 2015
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Uusi vuosi, uusi aloitus
Turhauduin viime kesänä personal traineriini ja kuntoilu (ja laihduttaminen) jäi. Kiloja ei tullut lisää, mutta ei hävinnytkään. Tilanne suoraan sanottuna vitutti ja koin, etten jaksa tännekään siitä marmattaa. PT:n treenit ovat olleet niin kovia, että niistä on kipeänä monta päivää vielä jälkeenkin, ja se ei motivoi yhtään menemään uudestaan salille. Olen nyt päättänyt, että käytän toki lopppuun PT:n palvelut (kun olen sen jo maksanutkin), mutta keskityn enemmän ruokavalion muuttamiseen kuin kuntoiluun.
Olen nyt kolmisen kuukautta toteuttanut tiukempaa ruokavaliota ja kiloja on lähtenyt ihan mukavasti, melkein jo 7kg :) Olen päättänyt etten jaksa tätäkin asiaa elämässäni stressata ja otan päivän ja viikon kerrallaan. Olen joka vko merkannut painon ylös, joskus käyn päivittäinkin vaa'alla. Välillä on tullut nousua, mutta onneksi se on ollut vain turvotusta.
Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt, virallisia ainakaan ;) Mielessäni ajattelin, että olen itselleni armollisempi. En viitsi ruoskia itseäni yhdestä suklaapatukasta tai vuohenjuustoburgerista, ei tätä elämää voi elää niin ettei ikinä enää koskaan milloinkaan saisi syödä mitään herkkua. Jos syön herkkua, niin tarkoittaa se että loppupäivänä ei sitten syödä muuta. Turhaan en aio potea huonoa omaa tuntoa siitä. Se on paras tapa minulle, toisilla toimii toiset keinot. Mutta loppukaneettina siis: uuden vuoden kunniaksi (ja uuden energian myötä) päätän olla tästä lähin aktiivisempi bloggaajakin :)
Pysykää lukijat seurassa mukana, projekti on koko ajan menoillaan ja lisää luettavaa tulee varmasti! :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)