Kuntoilun aloittaminen tuntuu todella
vaikealta! Olen ollut ihan saamaton, vain pari kertaa olen jaksanut
raahautua salille. Koko tänä aikana siis. Säälittävää. PT:n suositushan
oli, että kävisin kaksi kertaa viikossa. En tiedä missä kiikastaa, kun
ei saa itseään liikkeelle. Lähteminen tuntuu niin vaikealta. En ole
tosiaankaan tehnyt niin kuin kunto-ohjelmassa sanotaan. Paino on onneksi
tippunut melkein joka viikko. Vain kerran on tullut plussaa, olin ollut
baarissa ja tuli sitten vedettyä yöllä pitsaa. Senkin oon saanu nyt
pois.
En
tosin syö niin kuin pitäisi. Monesti syön todella vähän, ihan liian
vähän eikä se tietenkään ole hyvä juttu. Välillä on vaikea tajuta, että
kaikki pitää syödä mitä ohjelmaan on laitettu. Jos söisi oikein, niin
olisi parempi olokin. Eikä tulisi liian isoja houkutuksia.
Huhhuh,
miten tässä saisi itseään niskasta kiinni? Kivahan se on että paino
putoaa, mutta tarkoituksena olisi tosiaan saada kuntokin hyväksi. Taidan
nyt tarvita kavereiden apua. Tiedän, että tulee lähdettyä salille, jos
on oikeasti sovittu että mennään.
Kymmenen kiloa toukokuun loppuun mennessä vaikuttaa tällä hetkellä aika isolta tavotteelta, saa nähä kuin käy.