Mursun kuulumisia

Sori, oon ollu jonkin aikaa kirjoittamatta. Mutta eipä tässä oo mitään kummempaa ees tapahtunu. Kieltämättä oon ollu laiska, paino ei oo pudonnu mihinkään, kun en oo asian hyväks mitään tehny. Mutta ei oo tullu lisääkään. Tää on iso projekti ja monta monessa. Yritän muutenkin saada elämää kuntoon monilla osa-alueilla ja välillä kaikki tuntuu ylivoimaselta. Niinku aikasemmin mainitsinki siitä oravanpyörästä... siitä on vaikee päästä irti. Mutta projekti on siis edelleen meneillään!

Yritän pikkuhiljaa muuttaa ruokailutottumuksia, yritän syödä enemmän hevi-osastolta ;) Käyn edelleen kavereiden kanssa ulkona syömässä, mutta en jaksa potea siitä huonoa omaatuntoa. Mulla on niin paljon stressiä elämässä, että en kertakaikkiaan jaksa stressata tästäkin. Tässä just tuli telkkarista "Olet mitä syöt" -ohjelma ja pohdiskelin, että mulle ei vaan sovi se "kaikki nyt kertarytinällä" meininki.

Okei, projekti ei oo lähteny käyntiin niin nopeesti, ku olin ajatellu. Mut en panikoi, hiljaa hyvä tulee. Ens vkol tapaaminen PT:n kans, lisää sillon! :)

Toinen PT tapaaminen

Vähän jännitti mennä, kun en oo pal mitään kuntoillu. Mut ihan turhaan, PT oli ihan yhtä mukava ku viimeksi. Eikä yhtään valittanu kuntoilun vähyydestä, kannusti että on se hyvä että paino sentään on lähteny laskusuuntaan.

Treenit oli ihan kauheet. Eka puolisko mentiin portaita ylös ja alas. Tai siis minä menin tietenki. Joka kerta mukaan tuli uus jippo, aina vaan vaikeempi tietty. Nousu joka toiselle rapulle, luistintyylillä (näytti muuten tosi tyhmältä), sitten hypittiin tasajalkaa, lopuks vielä painojen kanssa muutaman kerran.

Hengitys pihisi ja naama oli ihan punanen, tartuin ahnaasti juomapulloon niinkuin en olis ikinä ennen vettä nähnykään. Hiki virtas ja välillä piti pysähtyy vetämään henkeä. Ja tää mursu tunsi ittensä tonnin painoseks. Ihmisiä käveli ja lenkkeili ohi ja nolotti niin älyttömästi se kun puhkuin ja puhisin siinä. Samoilla rapuilla oli yks toinenkin pt/treenaaja-pari. Kolmekymppinen nainen, pt oli mies. Se nainen sahas niitä rappuja kans ylös ja alas. Normaalipainoinen, ja katoin kateellisena sen trendikkäitä treenivaatteita. Vaan siinä se puhkui ja puhisi, naama ihan tomaattina, hiki valui noroina ohimoilta. PT tsemppas sitä ylärapuilla, ja nainen hoki itelleen "enää kaksi, enää yksi" "huhhuh, voitteko kuvitella, se laitto mut tekee kolme toistoa!" Oli jotenki tosi lohduttava näky.

Toka puoliskolla treenattiin kahvakuulalla. Eipä siitä sen enempää, näytti varmaan vielä pölömmältä kun se rappujen sahaaminen puolikuolleena! Olin ihan surkee, nahistunu naatti ku pääsin kotiin, mut nyt pari tuntii treenien jälkeen on jo ihan hyvä fiilis. Kun vaan muistais tän jatkossakin. Sovitiin seuraava tapaaminen puolentoista kuukauden päähän, tässä välillä laitan hänelle viel ruoka- ja treenipäiväkirjan.

Nyt vaan toivon ettei paikat olis niin kipeinä ku viimisimmän jälkeen!

Vaatteet, ne vaatteet

Niin turhauttavaa! Nyt pitäisi löytää vaatteet ulkoiluun, vaan löytyykö? No ei tietenkään! Eihän tämän kokoiset käy lenkillä, niin mitä turhaa tehdä urheiluvaatteita isokokoisille. Ärsyttävää.Toki voin vetää jalkaan ne venyneet ja virttyneet collage-housut ja lörön t-paidan mallia "isoin koko aletangosta", mutta olisi se mukavaa liikkua kunnon varusteissa.

Toki markkinarako on pieni, mutta voisi sentään muutamista malleista olla myös isommat koot tarjolla. Eikä nyt puhuta mistään 42 vaan ihan oikeesti isommista numeroista! Hävettää muutenkin mennä läskimakkaroiden kanssa löllymään lenkkipolulle, niin saati sitten lörähtäneissä ja rumissa varusteissa, jotka eivät edes palvele tarkoitusta. Ei puhettakaan tuulen pitävyydestä eikä hengittävyydestä. Trendikkäästä lookista saa vain haaveilla. Ehkä parinkymmenen kilon päästä voisin löytää hyvät varusteet, joissa kehtaa oikeasti mennä ulos. Pikku asia tämä tietysti on, mutta harmittaa silti.

Paino junnaa paikoillaan, vähän tullut plussaa yksien isompien juhlien ja loman seurauksena. En ota stressiä, kyllä se plussa kääntyy miinukselle taas. PT:n kanssa on toinen tapaaminen myöhemmin tällä vkolla. Tietää kyllä, että kuntoilun aloittaminen on ollu tahmeeta, olen lähetelly väliaikatiedotteita tilanteesta.

PT:n tapaamisen jälkeen kirjottelen lisää, kun on oikeesti jotain asiaakin.

Tahmea alku

Kuntoilun aloittaminen tuntuu todella vaikealta! Olen ollut ihan saamaton, vain pari kertaa olen jaksanut raahautua salille. Koko tänä aikana siis. Säälittävää. PT:n suositushan oli, että kävisin kaksi kertaa viikossa. En tiedä missä kiikastaa, kun ei saa itseään liikkeelle. Lähteminen tuntuu niin vaikealta. En ole tosiaankaan tehnyt niin kuin kunto-ohjelmassa sanotaan. Paino on onneksi tippunut melkein joka viikko. Vain kerran on tullut plussaa, olin ollut baarissa ja tuli sitten vedettyä yöllä pitsaa. Senkin oon saanu nyt pois.

En tosin syö niin kuin pitäisi. Monesti syön todella vähän, ihan liian vähän eikä se tietenkään ole hyvä juttu. Välillä on vaikea tajuta, että kaikki pitää syödä mitä ohjelmaan on laitettu. Jos söisi oikein, niin olisi parempi olokin. Eikä tulisi liian isoja houkutuksia.

Huhhuh, miten tässä saisi itseään niskasta kiinni? Kivahan se on että paino putoaa, mutta tarkoituksena olisi tosiaan saada kuntokin hyväksi. Taidan nyt tarvita kavereiden apua. Tiedän, että tulee lähdettyä salille, jos on oikeasti sovittu että mennään.

Kymmenen kiloa toukokuun loppuun mennessä vaikuttaa tällä hetkellä aika isolta tavotteelta, saa nähä kuin käy.

Sortuminen vol 1

Sorruin herkutteluun. Ja se jäi päälle. Että se vituttaa ja ärsyttää. Miks mä tungen sitä paskaa suuhuni, kun tiedän että siit tulee vaan paskempi olo? Siinäpä miettimisen aihetta. Tuntuu, et tää on loputon oravanpyörä. On niin väsyny ettei jaksa tehdä oikeeta, terveellistä ruokaa. Sit vaan heittää pakastepitsan uuniin. Kun ei syö kunnolla, niin on väsyny eikä jaksa tehä mitään ja heittää pakastepitsan uuniin etc. etc...

Joka ikinen kerta kun käy kaupassa, joutuu tappelee houkutusta vastaan. Pitää kaikki tahdonvoima käyttää siihen ettei kävele karkkihyllyn puolelle ja osta jotain herkkua. "Yks pieni patukka, se on vaan yks pieni patukka". Ja miten helppoa pakastepitsan ostaminen on, miten helposti ittensä puhuu ympäri ja miten helposti herkutteluun jää koukkuun!

Herkkukierre poikki nyt! NYT! Ja uudestaan kaidalle tielle! Voitin lahjakortin liikuntakeskukseen ja meen käymään siellä huomenna, ehkäpä siitä saa potkun persauksille.

Perus mursuilua

Istuin junassa, oli pitkä matka. Eväänä kaikkea herkkuja. (No on vkonloppu, pitkä junamatka, niin kyllähän sitä saa vähän...) Selityksiä, selityksiä! Mitä kaikkea sitä keksiikään, että sais hyvän tekosyyn syödä herkkuja. Vedin sit irtokarkkeja ja pringlesejä. Oli ihan paska olo, päätä särki ja mahassa vello. Silmät turvonneena ja lasittuneena katoin ikkunasta maisemia. Ku aivokuollu zombi. Sanoin itelleni (pääni sisällä): "Mursu, sul on paska olo, koska sä söit pelkkää paskaa. Nii'i, kannattiko, kannattiko!?" No eipä kannattanu.

Olo oli ihan pöhnänen koko loppupäivän, päänsärky ei millään meinannu helpottaa. Päivän kalorit oli jo melkeen täynnä ja ärsytti jo valmiiks kun tiesi ettei voi oikeastaan syödä myöhemmin enää mitään isompaa oikeeta ruokaa. Loppujen lopuks ei sentään päivän kalorit ylittyny, mut tiukkaa se teki. Onneks kaveri on tipattomalla ja herkuttomalla, niin ei tuu itellekään houkutuksia.

Mitä tästä opimme? Paskasta tulee paska olo.

Tuleva urakka pelottaa

Sain vihdoin ja viimein treeni- ja ruokaohjelman. Treeniohjelma on simppeli, ei siinä mitään. Mutta nyt kyllä alko pelottaa. Ihmiselle, joka ei oo vuosikausiin harrastanu mitään liikuntaa, niin tää määrä tuntuu ensisilmäyksellä paljolta. Tietty, on painoaki sen verran paljon, ettei se ihan helpolla lähe.

Ruokaohjelmaan olin aika pettyny. Olin odottanu vähän monipuolisempaa ja useammalle päivälle. Tähän oli laitettu vaan yks yleisesimerkki päivän syömisistä, ohjeeks että pääruokia voi oman maun mukaan sit muuttaa. Mutta aamu-, väli- ja iltapala pitäis pitää samanlaisena ku ohjelmassa. Ja ne oli pääasiassa rasvatonta maitorahkaa ja mehukeittoa! No yöks!

Ymmärrän toki, että syömisiä pitää kattoa ja laskea kaloreita. Mutta halusin nimenomaan helpon lähdön, ettei innostus lopahda heti alkumetreillä. Ekalla tapaamisella juttelin sitä, että halusin liikunnan osaks arkipäivää ja sit ruokavaliosta terveellisemmän. Ja nyt tuli joku rahkakuuri! Emmä kyl jaksa pelkkää rahkaa mussuttaa päivästä toiseen monta kertaa päivässä koko loppuelämäni ajan, ei vaan onnistu. Voin jo nyt todeta, etten todellakaan aio syödä rahkaa joka päivä. Korvaan sen jollain muulla. Toki rahka on vähärasvaista ja siitä saa paljon proteiinia, mut kuka jaksaa noin ykstoikkosta syödä. Plääh!

No, katotaan kuin käy.

Paineita

En oo kertonu tästä projektista melkeen kellekään. En halua paineita. Vaan kolme ihmistä tietää: mun paras ystävä, sille kerroin ekana. Sit yks kaveriporukan tytöistä, sille oli helppo kertoa kun se ei millään tavalla tuomitse tai mitään. Työpaikalla kerroin yhelle hyvälle työkaverille. Siinä se. En ees perheelle oo sanonu mitään.

En vaan halua yhtään ylimääräsiä paineita. Aion edelleen käydä kahvilla/ulkona syömässä yms. En halua et kaverit ajattelee, että siinä se mässää vaikka kertoi olevansa dieetillä. Kun asia ei oo niin. En oo millään ihmedieetillä, vaan yritän muuttaa elintapoja. Siitä huolimatta voi joskus käydä kahvilla, potematta kuitenkaan turhaan huonoa omaatuntoa. Musta ei oo totaalikieltäytymiseen, kokeiltu on sitäkin.

Jos/kun kunto alkaa kohenemaan ja paino putoamaan, niin kuittaan sen sillä, että oon muuten vaan alkanu harrastaa liikuntaa. Taustalla on kuitenki myös pieni pelko epäonnistumisesta ja repsahduksista. Niin parempi vaan etten kailota tästä turhaan, ei tuu turhaa stressiä (tästäkin ;)

Odottelua

Mun personal trainer on erään firman kautta, ja maksu pitää hoitaa heidän kauttaan. No meidän ekasta tapaamisesta on nyt jo kuukausi ja oon lähettäny sinne firmaan parikin s-postia. Mitään vastausta ei oo tullu. En oo saanu treeni- enkä ruokaohjelmaa, koska en oo maksanu vielä. Sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta harmittaa silti. PT:lle laitoin tekstaria lisäks ainaki kolme kertaa, ilmottelin että edelleenkään kukaan ei oo vastannu mun s-posteihin mitään. Hän lupas soitella toimistolle päin ja selvittää asiaa. Ei anna kauheen luotettavaa eikä ammattimaista kuvaa toiminnasta, kun mitään kautta ei saa yhteyttä.

Eilen Vihdoin ja viimein PT:ltä tuli tekstari. Mun s-posti oli mystisesti hävinnyt jonnekin…(just) ja hän pyys laittamaan uutta postia. No ei muutaku tuumasta toimeen, niin sais tän kuntoilun alotettuu.

Oon ollu uuden vuoden jälkeen kipeenä jo toista viikkoa, joten mitään isompaa en oo uskaltanu tehdä. Oon käyny lähinnä kävelyillä. Nyt rupee vihdoin ja viimein helppaa niin uskaltaa mennä taas salille. En malta odottaa!

Mursu