Sortuminen vol 1

Sorruin herkutteluun. Ja se jäi päälle. Että se vituttaa ja ärsyttää. Miks mä tungen sitä paskaa suuhuni, kun tiedän että siit tulee vaan paskempi olo? Siinäpä miettimisen aihetta. Tuntuu, et tää on loputon oravanpyörä. On niin väsyny ettei jaksa tehdä oikeeta, terveellistä ruokaa. Sit vaan heittää pakastepitsan uuniin. Kun ei syö kunnolla, niin on väsyny eikä jaksa tehä mitään ja heittää pakastepitsan uuniin etc. etc...

Joka ikinen kerta kun käy kaupassa, joutuu tappelee houkutusta vastaan. Pitää kaikki tahdonvoima käyttää siihen ettei kävele karkkihyllyn puolelle ja osta jotain herkkua. "Yks pieni patukka, se on vaan yks pieni patukka". Ja miten helppoa pakastepitsan ostaminen on, miten helposti ittensä puhuu ympäri ja miten helposti herkutteluun jää koukkuun!

Herkkukierre poikki nyt! NYT! Ja uudestaan kaidalle tielle! Voitin lahjakortin liikuntakeskukseen ja meen käymään siellä huomenna, ehkäpä siitä saa potkun persauksille.

Perus mursuilua

Istuin junassa, oli pitkä matka. Eväänä kaikkea herkkuja. (No on vkonloppu, pitkä junamatka, niin kyllähän sitä saa vähän...) Selityksiä, selityksiä! Mitä kaikkea sitä keksiikään, että sais hyvän tekosyyn syödä herkkuja. Vedin sit irtokarkkeja ja pringlesejä. Oli ihan paska olo, päätä särki ja mahassa vello. Silmät turvonneena ja lasittuneena katoin ikkunasta maisemia. Ku aivokuollu zombi. Sanoin itelleni (pääni sisällä): "Mursu, sul on paska olo, koska sä söit pelkkää paskaa. Nii'i, kannattiko, kannattiko!?" No eipä kannattanu.

Olo oli ihan pöhnänen koko loppupäivän, päänsärky ei millään meinannu helpottaa. Päivän kalorit oli jo melkeen täynnä ja ärsytti jo valmiiks kun tiesi ettei voi oikeastaan syödä myöhemmin enää mitään isompaa oikeeta ruokaa. Loppujen lopuks ei sentään päivän kalorit ylittyny, mut tiukkaa se teki. Onneks kaveri on tipattomalla ja herkuttomalla, niin ei tuu itellekään houkutuksia.

Mitä tästä opimme? Paskasta tulee paska olo.