Vähän jännitti mennä, kun en oo pal mitään kuntoillu. Mut ihan turhaan, PT oli ihan yhtä mukava ku viimeksi. Eikä yhtään valittanu kuntoilun vähyydestä, kannusti että on se hyvä että paino sentään on lähteny laskusuuntaan.
Treenit oli ihan kauheet. Eka puolisko mentiin portaita ylös ja alas. Tai siis minä menin tietenki. Joka kerta mukaan tuli uus jippo, aina vaan vaikeempi tietty. Nousu joka toiselle rapulle, luistintyylillä (näytti muuten tosi tyhmältä), sitten hypittiin tasajalkaa, lopuks vielä painojen kanssa muutaman kerran.
Hengitys pihisi ja naama oli ihan punanen, tartuin ahnaasti juomapulloon niinkuin en olis ikinä ennen vettä nähnykään. Hiki virtas ja välillä piti pysähtyy vetämään henkeä. Ja tää mursu tunsi ittensä tonnin painoseks. Ihmisiä käveli ja lenkkeili ohi ja nolotti niin älyttömästi se kun puhkuin ja puhisin siinä. Samoilla rapuilla oli yks toinenkin pt/treenaaja-pari. Kolmekymppinen nainen, pt oli mies. Se nainen sahas niitä rappuja kans ylös ja alas. Normaalipainoinen, ja katoin kateellisena sen trendikkäitä treenivaatteita. Vaan siinä se puhkui ja puhisi, naama ihan tomaattina, hiki valui noroina ohimoilta. PT tsemppas sitä ylärapuilla, ja nainen hoki itelleen "enää kaksi, enää yksi" "huhhuh, voitteko kuvitella, se laitto mut tekee kolme toistoa!" Oli jotenki tosi lohduttava näky.
Toka puoliskolla treenattiin kahvakuulalla. Eipä siitä sen enempää, näytti varmaan vielä pölömmältä kun se rappujen sahaaminen puolikuolleena! Olin ihan surkee, nahistunu naatti ku pääsin kotiin, mut nyt pari tuntii treenien jälkeen on jo ihan hyvä fiilis. Kun vaan muistais tän jatkossakin. Sovitiin seuraava tapaaminen puolentoista kuukauden päähän, tässä välillä laitan hänelle viel ruoka- ja treenipäiväkirjan.
Nyt vaan toivon ettei paikat olis niin kipeinä ku viimisimmän jälkeen!
