Ajatustyötä

Oikeastaan on tullu herkuteltua melkein joulusta tähän asti. Milloin mitäkin. Viime vkonloppuna tuli sitten syötyä (ja juotua) oikein kunnolla. Tämän viikon olen taas yrittänyt syödä normaalisti. Ja miten vaikeaa se onkaan! Herranjestas, miten siihen sokeriin ja mässäilyyn jää koukkuun, ihan kamalaa!

Tulin töihin ja kahvihuoneessa oli konvehtirasia ja heti nappasin pari suuhuni, hetken päästä taas pari. Ja taas hetken päästä. Varmaan puolen tunnin sisään vedin ne kuusi konvehtia. En kerennyt edes kunnolla makustelemaan vaan ahmaisin suoraan kitaan. Konvehdit oli sitäpaitsi Julioita (joista en niin edes tykkää), mutta pakko oli rohmuta, kun niitä kerran oli! Jälkikäteen harmitti kauheasti, mutta nyt sille jo nauraa :D Koko päivän oli ihan jäätävä nannanhimo ja lounastakin vedin kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Illallakin vielä teki mieli vaikka mitä. Yritin pysyä tiukkana ja onnistuin. Nyt ei enää tunnu niin vaikealta. Mutta pari ekaa päivää mässäilyn jälkeen oli ihan kauheita.

Olen tehnyt paljon ajatustyötä tässä parin vuoden aikana, että miksi paino on siinä missä se nyt on. Painoa kertyi pikkuhiljaa, ei sitä edes ensin huomannutkaan. Mutta viime vuosina on täytynyt ostaa vaatteet "läskien puolelta" ja oma peilikuva ällöttää. Katsoin itseäni peilistä yksi päivä ja totesin: "hyi vittu, sä oot ihan jäätävä läskivuori, ällöttävä, ei ihme ettei kukaan sua halua, emmäkään tommosen kaa olis." Tuntui aika pahalta. Melkeen kaikkein pahimmalta tuntuu, kun parhaimmat kaverit on nähny sen muutoksen. Ennen olin normaalipainoinen, nyt tonnikeiju.

Kun muutin omilleni, niin paino alkoi nousta. Ei tullu omassa taloudessa enää kauheesti tehtyä terveellistä ja monipuolista ruokaa, ruoka-ajat oli mitä oli. Kotona kun aina syötiin säännöllisesti ja pääasiassa terveellisesti. Mukaan tuli tietty myös seuraelämä ja baareissa ravaaminen, krapulapitsat ym. Myöhemmin herkuttelu muuttui jokapäiväiseksi, sitä lohdutti ja palkitsi itseään milloin mistäkin. Pahimmillaan saatoin päivän aikana vetää puol pussia sipsejä, levyn suklaata ja pullolisen limsaa. En edes kunnolla maistanu että mitä suuhun pistin. Kai se oli sitä oikean ruuan himoa, eikä nannanhimoa. Kun söi huonosti niin eihän keho mitään kunnon ravintoaineita saanut ja varmaan suorastaan huusi ruokaa.

Yritän nyt opetella tunnistamaan mikä on oikeasti ruoannälkää ja mikä vain hetken mieliteko. Yritän saada jotain järkeä ruoka-aikoihin, jottei tulisi liian pitkiä välejä. Tunnustellen eteenpäin :)

ps. mässäilyvkonlopun jälkeen tuli kilo lisää painoa, mutta sekin on nyt onneks sulanu :)

Uusi vuosi, uusi aloitus

Turhauduin viime kesänä personal traineriini ja kuntoilu (ja laihduttaminen) jäi. Kiloja ei tullut lisää, mutta ei hävinnytkään. Tilanne suoraan sanottuna vitutti ja koin, etten jaksa tännekään siitä marmattaa. PT:n treenit ovat olleet niin kovia, että niistä on kipeänä monta päivää vielä jälkeenkin, ja se ei motivoi yhtään menemään uudestaan salille. Olen nyt päättänyt, että käytän toki lopppuun PT:n palvelut (kun olen sen jo maksanutkin), mutta keskityn enemmän ruokavalion muuttamiseen kuin kuntoiluun.

Olen nyt kolmisen kuukautta toteuttanut tiukempaa ruokavaliota ja kiloja on lähtenyt ihan mukavasti, melkein jo 7kg :) Olen päättänyt etten jaksa tätäkin asiaa elämässäni stressata ja otan päivän ja viikon kerrallaan. Olen joka vko merkannut painon ylös, joskus käyn päivittäinkin vaa'alla. Välillä on tullut nousua, mutta onneksi se on ollut vain turvotusta.

Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt, virallisia ainakaan ;) Mielessäni ajattelin, että olen itselleni armollisempi. En viitsi ruoskia itseäni yhdestä suklaapatukasta tai vuohenjuustoburgerista, ei tätä elämää voi elää niin ettei ikinä enää koskaan milloinkaan saisi syödä mitään herkkua. Jos syön herkkua, niin tarkoittaa se että loppupäivänä ei sitten syödä muuta. Turhaan en aio potea huonoa omaa tuntoa siitä. Se on paras tapa minulle, toisilla toimii toiset keinot. Mutta loppukaneettina siis: uuden vuoden kunniaksi (ja uuden energian myötä) päätän olla tästä lähin aktiivisempi bloggaajakin :)

Pysykää lukijat seurassa mukana, projekti on koko ajan menoillaan ja lisää luettavaa tulee varmasti! :)

Mursun kuulumisia

Sori, oon ollu jonkin aikaa kirjoittamatta. Mutta eipä tässä oo mitään kummempaa ees tapahtunu. Kieltämättä oon ollu laiska, paino ei oo pudonnu mihinkään, kun en oo asian hyväks mitään tehny. Mutta ei oo tullu lisääkään. Tää on iso projekti ja monta monessa. Yritän muutenkin saada elämää kuntoon monilla osa-alueilla ja välillä kaikki tuntuu ylivoimaselta. Niinku aikasemmin mainitsinki siitä oravanpyörästä... siitä on vaikee päästä irti. Mutta projekti on siis edelleen meneillään!

Yritän pikkuhiljaa muuttaa ruokailutottumuksia, yritän syödä enemmän hevi-osastolta ;) Käyn edelleen kavereiden kanssa ulkona syömässä, mutta en jaksa potea siitä huonoa omaatuntoa. Mulla on niin paljon stressiä elämässä, että en kertakaikkiaan jaksa stressata tästäkin. Tässä just tuli telkkarista "Olet mitä syöt" -ohjelma ja pohdiskelin, että mulle ei vaan sovi se "kaikki nyt kertarytinällä" meininki.

Okei, projekti ei oo lähteny käyntiin niin nopeesti, ku olin ajatellu. Mut en panikoi, hiljaa hyvä tulee. Ens vkol tapaaminen PT:n kans, lisää sillon! :)

Toinen PT tapaaminen

Vähän jännitti mennä, kun en oo pal mitään kuntoillu. Mut ihan turhaan, PT oli ihan yhtä mukava ku viimeksi. Eikä yhtään valittanu kuntoilun vähyydestä, kannusti että on se hyvä että paino sentään on lähteny laskusuuntaan.

Treenit oli ihan kauheet. Eka puolisko mentiin portaita ylös ja alas. Tai siis minä menin tietenki. Joka kerta mukaan tuli uus jippo, aina vaan vaikeempi tietty. Nousu joka toiselle rapulle, luistintyylillä (näytti muuten tosi tyhmältä), sitten hypittiin tasajalkaa, lopuks vielä painojen kanssa muutaman kerran.

Hengitys pihisi ja naama oli ihan punanen, tartuin ahnaasti juomapulloon niinkuin en olis ikinä ennen vettä nähnykään. Hiki virtas ja välillä piti pysähtyy vetämään henkeä. Ja tää mursu tunsi ittensä tonnin painoseks. Ihmisiä käveli ja lenkkeili ohi ja nolotti niin älyttömästi se kun puhkuin ja puhisin siinä. Samoilla rapuilla oli yks toinenkin pt/treenaaja-pari. Kolmekymppinen nainen, pt oli mies. Se nainen sahas niitä rappuja kans ylös ja alas. Normaalipainoinen, ja katoin kateellisena sen trendikkäitä treenivaatteita. Vaan siinä se puhkui ja puhisi, naama ihan tomaattina, hiki valui noroina ohimoilta. PT tsemppas sitä ylärapuilla, ja nainen hoki itelleen "enää kaksi, enää yksi" "huhhuh, voitteko kuvitella, se laitto mut tekee kolme toistoa!" Oli jotenki tosi lohduttava näky.

Toka puoliskolla treenattiin kahvakuulalla. Eipä siitä sen enempää, näytti varmaan vielä pölömmältä kun se rappujen sahaaminen puolikuolleena! Olin ihan surkee, nahistunu naatti ku pääsin kotiin, mut nyt pari tuntii treenien jälkeen on jo ihan hyvä fiilis. Kun vaan muistais tän jatkossakin. Sovitiin seuraava tapaaminen puolentoista kuukauden päähän, tässä välillä laitan hänelle viel ruoka- ja treenipäiväkirjan.

Nyt vaan toivon ettei paikat olis niin kipeinä ku viimisimmän jälkeen!

Vaatteet, ne vaatteet

Niin turhauttavaa! Nyt pitäisi löytää vaatteet ulkoiluun, vaan löytyykö? No ei tietenkään! Eihän tämän kokoiset käy lenkillä, niin mitä turhaa tehdä urheiluvaatteita isokokoisille. Ärsyttävää.Toki voin vetää jalkaan ne venyneet ja virttyneet collage-housut ja lörön t-paidan mallia "isoin koko aletangosta", mutta olisi se mukavaa liikkua kunnon varusteissa.

Toki markkinarako on pieni, mutta voisi sentään muutamista malleista olla myös isommat koot tarjolla. Eikä nyt puhuta mistään 42 vaan ihan oikeesti isommista numeroista! Hävettää muutenkin mennä läskimakkaroiden kanssa löllymään lenkkipolulle, niin saati sitten lörähtäneissä ja rumissa varusteissa, jotka eivät edes palvele tarkoitusta. Ei puhettakaan tuulen pitävyydestä eikä hengittävyydestä. Trendikkäästä lookista saa vain haaveilla. Ehkä parinkymmenen kilon päästä voisin löytää hyvät varusteet, joissa kehtaa oikeasti mennä ulos. Pikku asia tämä tietysti on, mutta harmittaa silti.

Paino junnaa paikoillaan, vähän tullut plussaa yksien isompien juhlien ja loman seurauksena. En ota stressiä, kyllä se plussa kääntyy miinukselle taas. PT:n kanssa on toinen tapaaminen myöhemmin tällä vkolla. Tietää kyllä, että kuntoilun aloittaminen on ollu tahmeeta, olen lähetelly väliaikatiedotteita tilanteesta.

PT:n tapaamisen jälkeen kirjottelen lisää, kun on oikeesti jotain asiaakin.

Tahmea alku

Kuntoilun aloittaminen tuntuu todella vaikealta! Olen ollut ihan saamaton, vain pari kertaa olen jaksanut raahautua salille. Koko tänä aikana siis. Säälittävää. PT:n suositushan oli, että kävisin kaksi kertaa viikossa. En tiedä missä kiikastaa, kun ei saa itseään liikkeelle. Lähteminen tuntuu niin vaikealta. En ole tosiaankaan tehnyt niin kuin kunto-ohjelmassa sanotaan. Paino on onneksi tippunut melkein joka viikko. Vain kerran on tullut plussaa, olin ollut baarissa ja tuli sitten vedettyä yöllä pitsaa. Senkin oon saanu nyt pois.

En tosin syö niin kuin pitäisi. Monesti syön todella vähän, ihan liian vähän eikä se tietenkään ole hyvä juttu. Välillä on vaikea tajuta, että kaikki pitää syödä mitä ohjelmaan on laitettu. Jos söisi oikein, niin olisi parempi olokin. Eikä tulisi liian isoja houkutuksia.

Huhhuh, miten tässä saisi itseään niskasta kiinni? Kivahan se on että paino putoaa, mutta tarkoituksena olisi tosiaan saada kuntokin hyväksi. Taidan nyt tarvita kavereiden apua. Tiedän, että tulee lähdettyä salille, jos on oikeasti sovittu että mennään.

Kymmenen kiloa toukokuun loppuun mennessä vaikuttaa tällä hetkellä aika isolta tavotteelta, saa nähä kuin käy.

Sortuminen vol 1

Sorruin herkutteluun. Ja se jäi päälle. Että se vituttaa ja ärsyttää. Miks mä tungen sitä paskaa suuhuni, kun tiedän että siit tulee vaan paskempi olo? Siinäpä miettimisen aihetta. Tuntuu, et tää on loputon oravanpyörä. On niin väsyny ettei jaksa tehdä oikeeta, terveellistä ruokaa. Sit vaan heittää pakastepitsan uuniin. Kun ei syö kunnolla, niin on väsyny eikä jaksa tehä mitään ja heittää pakastepitsan uuniin etc. etc...

Joka ikinen kerta kun käy kaupassa, joutuu tappelee houkutusta vastaan. Pitää kaikki tahdonvoima käyttää siihen ettei kävele karkkihyllyn puolelle ja osta jotain herkkua. "Yks pieni patukka, se on vaan yks pieni patukka". Ja miten helppoa pakastepitsan ostaminen on, miten helposti ittensä puhuu ympäri ja miten helposti herkutteluun jää koukkuun!

Herkkukierre poikki nyt! NYT! Ja uudestaan kaidalle tielle! Voitin lahjakortin liikuntakeskukseen ja meen käymään siellä huomenna, ehkäpä siitä saa potkun persauksille.